Osakemarkkinoita ravistelevassa meemisijoittamisessa on kyse muustakin kuin rahasta
Ihmisillä on taipumuksena tavoitella merkityksellisyyttä. Halu olla osana jotain suurempaa on ajanut ihmiskuntaa eteenpäin läpi historian, ja se jää helposti modernien atomististen ja rationaalisten teorioiden katveeseen.
Talousuutisissa kohistu Wall Street Bets -yhteisö ja sen masinoima satunnaisten “meemiosakkeiden” kuten Gamestopin, AMC:n, Nokian ja Kossin epärationaalinen satojen prosenttien ralli selittyvät osittain merkityksellisyyden tavoittelulla. Ilmiötä ei voi suurimmilta osin selittää sillä, että piensijoittajat olisivat jättäneet osakeanalyysinsä lukematta tai valuaatiomallinsa tekemättä. On äärimmäisen epätodennäköistä, että joku vaihtaisi hajautetut osakesäästönsä kuumiin “meemiosakkeisiin” sillä oletuksella, että kyseiset firmat tulisivat nousemaan Amazonin, Googlen ja Teslan rinnalle. Toisille kyse voi olla uhkapelistä, ja performanssin pioneerit varmasti tienaavat paremmin kuin myöhemmässä vaiheessa kelkkaan hypänneet, saati ne, jotka eivät hyppää ajoissa pois. Monille pelirahan häviäminen voi kuitenkin olla hyväksyttävä hinta elämyksestä ja historiallisesta sukupolvikokemuksesta.
Viime päivinä nähty meemisijoittaminen on kulttuurimielessä eräänlainen “meemimagian” ilmentymä: toisilleen tuntemattomat, finanssimaailman suurten pelureiden edessä altavastaajiksi itsensä kokevat somekeskustelijat yhdistävät voimansa ravistellakseen vanhaa järjestystä — ja onnistuvat siinä. Ympäri maailmaa puhutaan nyt tästä ilmiöstä, johon liittyy paljon epäselvyyttä ja myyttisyyttä. Erityisesti Yhdysvalloissa kurssien manipulointiin suhtaudutaan ankarasti rikollisuuden muotona. Toistaiseksi ei vielä tiedetä, missä määrin viime päivien meemisijoittamisessa on kyse laittomasta manipuloinnista. Ostobuumi on jatkunut pitkään senkin jälkeen, kun paljastui, että jokin osake trendaa sosiaalisessa mediassa. Kynnys meemisijoittamiseen on matala. Monille keskeinen kysymys ei ole, häviääkö vähän pelirahaa, vaan haluaako olla osa tarinaa ja ilmiötä.
Kun ammattikeinottelijat tekevät satojen miljoonien ja miljardien tappiota someryhmistä lähteneen ostobuumin luoman kuplan takia, kyse ei ole enää kasvottomasta arkisesta treidaamisesta. Se on mutapainia, johon ammattikeinottelijat ovat lähteneet mukaan omasta päätöksestään. Se taas ruokkii meemisijoittajia ja antaa kasvot tarinan vastapuolelle. Kun mutapaini tahraa valkokaulukset ja liituraitapuvut, kuvainnollinen kallis pesulalasku laittaa miettimään uutta taktiikkaa ennen seuraavaa erää. “Smart money” tuskin toistaa samoja virheitä ainakaan heti seuraavana päivänä. Kavereilta haetaan apua, eli osapuoliksi vedetään välityspalvelut, informaatioalustat sekä myös viranomaiset.
Viestipalvelu Discord veti alas keskeisen meemisijoittajien keskusteluryhmän, koska siellä oli alustan mukaan käytetty ilkeää kieltä. Myös markkinapaikat ovat satunnaisesti rajoittaneet kaupankäyntiä kuumilla kohteilla. Joe Bidenin hallinto on ottanut mm. Nokian osakkeen ja muita rajua nousua kokeneita meemiosakkeita tarkkailuunsa. Viranomaiset alkavat selvittää kurssimanipulointia. Finanssipuolen virkamiehet joutuvat siis selailemaan nettimeemejä työkseen. Nettipankeissa sekä sijoitusalustoilla on ollut epänormaalia takkuilua. Huhumylly pyörii hektisesti. Panokset kovenevat mitä ilmeisimmin myös sivullisten, markkinoiden vakauden kustannuksella.
Jos markkinapaikka rajoittaa spontaania kaupankäyntiä osakkeilla, se voidaan tulkita puolueelliseksi shorttaajien suosimiseksi. Toisin kuin sosiaalisen median yhtiöiden kohdalla, finanssisektori on tiukemmin reguloitua, ja ainakin teoriatasolla normina on sijoittajien yhtäläinen kohtelu. Tätä normia koetellaan nyt aivan uudenlaisessa tilanteessa. Meemisijoittajien aloittama kaaos voi provosoida instituutiomaailmaa ulostuloihin ja päätöksiin, jotka istuvat suoraan altavastaajien teeseihin etujaan ajavasta eliitistä.
Olipa käsillä olevien ostobuumien alkuperä mikä tahansa, mahdollinen taloudellinen “meemisodankäynti” voi nousta entistä aiheellisemmaksi turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi. Yksittäisten peliosakkeiden sijaan reaalitalouden kannalta huolestuttavampaa meemisijoittamista olisi teollisuuden käyttämien raaka-aineiden hintojen horjuttelu.
On ilmiselvää, että osakekuplia on luotu tahallaan joukkoistetuilla sometrendeillä, mutta rajanvedot ja kontrollitoimenpiteet eivät ole enää helppoja ja riskittömiä. Yksittäisen osakkeen kaupankäyntiin liittyvien riskien hallitseminen voi tapahtua systeemiriskin kustannuksella. Toisin sanoen, vaikka yksittäisten osakkeiden kuplautuminen estettäisiin, pahimmillaan poikkeukselliset kontrollitoimenpiteet voivat vahvistaa yleisempää markkinapaniikkia. Instituutioiden reaktiot ovat nyt kriittinen tekijä koko sopassa, sillä hätiköidyt ja huolimattomat toimenpiteet voivat sysätä liikkeelle lumipalloefektin, joka ei olisi onnistunut pelkkien meemisijoittajien omalla ostobuumilla.
Vuoden sisällä on nähty, miten ihmisten halu olla osana jotain suurempaa kanavoituu hyvin eri tavoin. Toisilla tämä näkyy massahysteriana: kokoonnutaan väkijoukkoon, marssitaan kaduilla, huudetaan fraaseja, kannetaan kylttejä, kolistellaan kattiloita, kieritään maassa…
Toiset ravistelevat maailmanmarkkinoita ja sanelevat kansainvälisten medioiden pääuutiset kellarista käsin.
